Seija Kohlenberg – kuvataiteilija ja kirjailija
Seijan ahdinko alkoi, kun hänen lapsensa otettiin huostaan ja hänelle määrättiin psyykelääkitys. Hän menetti sekä lapsensa että työkykynsä. Nyt asiat ovat toisin.
Seija ja säveltäjä Oliver Kohlenberg ovat olleet naimisissa kuusi vuotta ja luovat taidetta yhdessä. Oliver näki kuvan Seijan lintumaalauksesta Facebookissa ja ajatteli, että tekijän täytyy olla mielenkiintoinen ihminen. Seija taas oli kaivannut mukavaa miestä jo pitkään.
Seijalla on nyt tiivis yhteys molempiin lapsiinsa, jotka alkava olla jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Koska sekä Seija että Oliver tekevät hyvin epäkaupallista taidetta, he joutuvat käymään Kämmenen ruokajakelusssa, jos tulee yllättäviä menoja, kuten muuttokustannuksia. Oliverilla on taiteilijaeläke, joka parantaa kokonaistilannetta.
Seijan mukaan ”ihmisellä pitää olla elämisen ilo”. Seijalle elämisen iloa antavat maalaaminen, valokuvaaminen, laulaminen, luonnossa liikkuminen, lapset ja Oliver. Ne kaikki tuovat merkitystä elämään ja auttavat ylittämään niukkuuden. Taide on hänelle henki ja elämä. Hän on julkaissut jo omakustannekirjoja, joihin hän on maalannut itse kuvat. Hän kykenee tekemään niukkuudesta huolimatta aitoja valintoja, kuten menemään uimaan uimahalliin. Pariskunta haaveilee pääsevänsä Viitasaaren Uuden taidemusiikin festivaaleille tai kunnon konserttiin Helsinkiin.
Seija kokee, että hänellä on ollut kokemustensa vuoksi stigma, ihmiset ovat olleet kylmiä ja ennakkoluuloisia. Kovat kokemukset ovat vaikuttaneet hänen naiseuteensa ja äitiyteensä. ”Ihmisen täytyy saada kehittyä sellaisena kuin on”, hän sanoo. Seija on myös menettänyt luottamuksensa terapeutteihin ja viranomaisiin. Taide on hänelle terapiaa ja itsehoitoa. Hän saa voimaa myös Vapaakirkosta, johon hän on liittynyt ja josta häneltä on tilattu maalaus. Seija on kokenut hakemusviidakon hyvin työlääksi, hän mieluummin jättää hakematta tukia, jos se on mahdollista. Kaikesta huolimatta hän kertoo kuitenkin olevansa tarkka ravinnon suhteen, kaikki vitamiinit täytyy saada. Köyhyys on hänestä yhteiskunnan rakenteiden vika.
Seijan haaveilee, että voisi kouluttautua kuvataiteessa, tulla ammattitaiteilijaksi ja pitää näyttelyitä sekä kirjoittaa lisää kirjoja. Hän toivoo parempaa tulevaisuutta lapsilleen. Lisääntynyt vuorovaikutus lasten kanssa tuntuu hyvälle. Ja Oliver tukee häntä taiteen tekemisessä, usein he tekevät yhdessä vierekkäin. Se on Seijasta ihanaa.
