Siirry sisältöön

Lapset ja lapsiperheet

Tarjoamme lapsille ja lapsiperheille turvallista, iloista ja lämminhenkistä toimintaa arjen tueksi ja iloksi.

Toiminnassamme on tilaa leikkiä, oppia, kysyä, kohdata ja olla yhdessä – juuri sellaisena kuin olet. Mukaan voi tulla viettämään aikaa, tutustumaan muihin perheisiin ja luomaan hyviä muistoja yhdessä.

Instagram: Arkea ja pyhää
Lapsi katsoo aikuista ja näyttää kirjan kuvaa. Taustalla iso nalle.
Kaksi lasta leikkii matolla puisella leikkijunaradalla.
Lasten jalkoja kuvattuna takaapäin, istumassa penkillä.
Kaksi lasta leikkii legoilla, toinen ojentaa legoa kädessään ylöspäin.

Lapsille ja heidän perheilleen

Haluamme kulkea rinnallasi arjessa ja juhlassa, kuunnella ja kysyä, mitä juuri sinä tarvitset. Toimintamme keskipisteessä ovat lapset ja heidän perheensä – haluamme tarjota tilan, jossa voi hengähtää, oppia ja kohdata ja kokea. 

Meille voi tulla monesta syystä. Ehkä haluat olla ihmisten kanssa ja kohdata tuttuja tai uusia kasvoja. Ehkä kaipaat valmiiseen pöytään, jossa arjen kiireet hetkeksi unohtuvat – yhteyttä, iloa, rauhaa ja tilaa vain olla. 

Voit tulla myös siksi, että lapsesi saa lämminhenkistä kerhotoimintaa – tutustuu Raamatun kertomuksiin, leikkii, askartelee ja touhuaa yhdessä muiden lasten kanssa. Kerhomme ovat pedagogisesti suunniteltuja, ja niissä huomioidaan lapsi ainutlaatuisena lahjana.  

Toivomme, että jokaisesta kohtaamisesta ja vierailustasi jää mukaan jotakin pientä ja hyvää arkeen – rukous, sävel, ajatus tai ystävä – jotakin, jonka voit kantaa mukanasi kotimatkalle. 

Olemme sinua varten, tänään, huomenna ja tulevina päivinä. 

Toimintamme on pääosin avointa, eli mukaan voi tulla ilman ilmoittautumista. Päiväkerhoihin sen sijaan ilmoittaudutaan keväällä, mutta ryhmiin otetaan lapsia myös pitkin vuotta, jos tilaa on. 

Ajankohtaiset tiedot löydät Facebookista ja Instagramista: @arkeajapyhaa.

Lasten jalkoja kuvattuna takaapäin, istumassa penkillä.

Lastenkerhot

Meille jokainen lapsi on lahja ja Jumalan lapsi.

Lastenkerhoissa pääset kokemaan leikin lumoa, hiljaisuutta ja yhdessä tekemistä. Kerhojemme toimintaa ohjaa lapsen hyvän tavoittelu sekä yleiset pedagogiset periaatteet.

Lastenkerhojen kevätkausi alkaa 12.1. ja päättyy 15.5.

Lapsi katsoo aikuista ja näyttää kirjan kuvaa. Taustalla iso nalle.
Pikkureppu

Pikkureppu on seurakunnan järjestämää lasten päiväkerhotoimintaa Mahiksen kerhopisteellä. Pikkureppu on nimensä mukaisesti monenlainen reppu: leikin, seikkailun, eväiden, taiteen ja kirkon reppu – täynnä lapsen arkeen sopivia ihmettelyn ja oivaltamisen hetkiä.

Pikkurepussa liikutaan ja toimitaan monipuolisesti eri paikoissa sekä tutustutaan lähiympäristöön lasten ehdoilla. Kerhopäivien ohjelmaan kuuluu leikkiä, askartelua, yhdessä tutkimista ja pieniä retkiä. Lisäksi rauhoitutaan kynttilähetkiin, kuullaan Raamatun kertomuksia ja eletään kirkkovuotta lapselle sopivalla tavalla.

Pienet ryhmäkoot mahdollistavat jokaisen lapsen aidon kohtaamisen. Meille on tärkeää, että jokainen lapsi kohdataan Jumalan lapsena ja ainutlaatuisena ihmeenä. Toiminta on turvallista, lämminhenkistä ja laadukasta ja siinä arvostetaan lasta ja lapsuutta. Kerho tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kristillistä kasvatusta.

Pikkureput ovat 2-6 vuotiaille tarkoitettuja maksuttomia kerhoja, jotka kokoontuvat kahdesti viikossa 2-3 tuntia kerrallaan.

  • Tiistaisin klo 9-11 ja 13-16
  • Torstaisin klo 9-11 ja 13-16

Pikkureppuun voi ilmoittautua verkkosivullamme olevalla lomakkeella tästä tai kerhopisteillä. Vapaita paikkoja syksylle 2026 voi kysyä vastaava lastenohjaaja Lena Nikkilältä.

Ilta pop-up

Ilta pop-up on avoin kerho 3-vuotiaista pieniin koululaisiin. Illan aikana leikitään, opetellaan iltatoimia leikin kautta. Yhdessä opettelemme myös iltarukouksen. Kerhokerta päättyy iltasatuun ja yhteiseen rukoukseen. Lapsille on tarjolla maksuton iltapala.

Mahiksella keskiviikkoisin klo 17-19, Maaherrankadun kerhotila

Pyhäkoulut

Pyhäkoulu on lasten oma kirkkohetki, jossa leikitään, ihmetellään, rukoillaan ja tutustutaan Jeesuksen opetuksiin ja Raamatun kertomuksiin. Se kulkee perheiden rinnalla ja antaa lapselle mahdollisuuden oppia uskosta arjen keskellä. Pyhäkouluja ohjaavat seurakunnan vapaaehtoiset pyhäkouluopettajat.

Perheille

Kaipaatko yhteistä tekemistä koko perheelle?

Lastenohjaaja valmistelemassa perhemuskarin ohjelmaa.
Perhekerhot

Perhekerho on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, johon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kerhossa jutellaan, leikitään, lauletaan, askarrellaan ja hiljennytään yhdessä muiden kanssa.

  • Kirkonkylän perhekerho:
    Keskiviikkoisin klo 9-12, Kirkonkylän seurakuntatalo
    Lounas tarjoillaan noin klo 11, hinta 3€ (alle 3-vuotiaat ilmaiseksi).

    Lounaslista:

    Lounaslistaa päivitetään kuukausi kerrallaan, muutokset mahdollisia!
    (Lihan alkuperämaa Suomi, kala MSC sertifioitua, marjat kotimaisia.)

    Perhekerhon aterian voi maksaa MobilePaylla:
    MobilePay-numero: 32832
    Viite: PERHEKERHO, ateria.
    Myös tilaisuuden vastuuhenkilöltä voi varmistaa oikean numeron ja viitteen.
  • Sinilähteen perhekerho:
    Perjantaisin klo 9-11, Sinilähteen seurakuntatalon kerhotila.
    Tarjolla aamukahvia ja pientä purtavaa.
Perheiden illat

Perheiden illat ovat ilta-aikaan avoinna olevia kohtaamispaikkoja. Niitä pidetään Kirkonkylän ja Vierumäen seurakuntataloilla. Illoissa tarjolla maksuton iltapala.

Perheiden illat ovat aina klo 17–19.

Kirkonkylän seurakuntatalo

  • Keskiviikkona 30.9.2026 ja 2.12.2026.

Vierumäen seurakuntatalo

  • Ajankohdat tulossa lähempänä syksyä.
Perhemuskari

Perhemuskarissa lauletaan, soitetaan ja liikutaan iloiten musiikista ja yhdessäolosta kirkkotilassa.

Muskarikerrat on jaksotettu kahteen jaksoon siten, että kumpaankin jaksoon kuuluu kolme kokoontumista. Muskarissa lauletaan useammalla kerralla samoja lauluja, joten ne tulevat tutuiksi, vaikka joka kokoontumiskerralle ei pääsisi tulemaan. 

Perhemuskari kokoontuu Heinolan kirkossa maanantaisin klo 17.30–18.15.
Tarkemmat päivämäärät tulossa lähempänä syksyä.

Lastenhoitoapu

Kaipaatko hetken hengähdystä? Tarvitsetko satunnaisen hoitopaikan lapselle kauppareissun, kampaajan tai muun menon ajaksi? Ehkä haluat vain nauttia kahvikupin kauhassa tai käydä lenkillä.

Seurakunta tarjoaa maksutonta lastenhoitoapua alle kouluikäisille (0-6 v). Hoito tapahtuu lastenohjaajan hoivassa, pääasiassa kerhopisteellä tai ulkoillen lapsen kanssa. Jokainen hoitokerta sovitaan joustavasti tilanteesi mukaan. Hoitoaika on enintään 2 tuntia kerrallaan.

Tällä hetkellä hoito on pääosin ulkoilua, mutta räätälöimme sen tarpeesi mukaan. Sinun hyvinvointisi on osa lapsen hyvinvointia – ota rohkeasti yhteyttä!

Ajanvaraukset ja tiedustelut arkisin klo 8-16 välillä:
vastaava lastenohjaaja Lena Nikkilä p. 044 059 3417 tai lena.nikkila(at)evl.fi

Perhemessut ja lastenkirkot

Nuoria soittamassa viululla ja kitaralla. Alttarilla pappi ja lapsi sytyttämässä kynttilöitä.
Perhemessut

Perhemessu on koko seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus, johon kaikenikäiset ovat tervetulleita – lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset yhdessä. Messu toteutetaan erityisesti lasten ja perheiden ehdoilla. Se on lyhyempi, selkokielinen ja toiminnallinen. Kirkossa saa liikkua, osallistua ja ihmetellä.

Mukana ovat messun tutut osat lapselle ymmärrettävässä muodossa. Messu on elävä, lapselle sopiva ja musiikkia on paljon. Ehtoollista vietämme aina. Lapset ovat yhtä tervetulleita Jeesuksen yhteiselle aterialle kuin aikuiset. Käytössä on alkoholiton ehtoollisviini.

Seuraavat perhemessut:
Perhemessua vietetään neljä kertaa vuodessa. Päivämäärät tulossa lähempänä syksyä.

Messun jälkeen jatkamme yhdessäoloa maksuttoman lounaan ja mukavan yhteisen tekemisen merkeissä Lampisalissa.

Kestävä ruokailu perhemessuissa
Perhemessujen ruokailut suunnitellaan ja toteutetaan niin, että ruokahävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. Ruoka valmistetaan itse omassa keittiössä, mikä mahdollistaa ympäristöystävällisten työtapojen ja kulutuksen tarkkailun koko ruoanvalmistusprosessin ajan. Salaattia valmistetaan lisää tarpeen mukaan, ja syömättä jääneet raasteet pakastetaan ja käytetään myöhemmin uudelleen toisten aterioiden raaka-aineina.

Ylimääräinen ruoka pakataan ja toimitetaan diakonian varastoihin. Käytämme monipuolisesti satokauden vihanneksia ja lisäämme kasvisten osuutta aterioissamme. Liha on aina kotimaista. Perhemessujen ruokailujen tarjoilupöydässä on aina esillä listaus ruoan alkuperästä. Kahvina käytämme Reilun kaupan kahvia.

Iloksemme olemme huomanneet, että biojäteastiaan kertyy vain pieni määrä syömättä jäänyttä ruokaa.

Enkelikirkko

Enkelikirkko on kaikille avoin, mutta siihen kutsutaan erityisesti vuoden aikana 4-vuotta täyttävät lapset. Lyhyehkön kirkkohetken jälkeen 4-vuotiaille on oma juhlahetki, jossa he saavat lahjaksi Lasten Raamatun.

Seuraava enkelikirkko:
Su 4.10.2026 klo 15, Heinolan kirkossa.

Vauvakirkko

Vauvakirkko on rento ja toiminnallinen – vauva on päivän kunniavieras!

Kerran vuodessa, tammikuussa, vietetään vauvojen omaa kirkkohetkeä. Sinne kutsutaan kirjeellä kaikki edellisen vuoden aikana kastetut lapset perheineen ja mukaan ovat lämpimästi tervetulleita myös muut vauvat perheineen. Kirkkohetken lopuksi tyhjennämme kastepuun, ja jos puussa on oma kastelintu, sen saa mukaansa muistoksi.

Kirkkohetken jälkeen nautimme kirkkopiltit yhdessä Vanhassa pappilassa.

Seuraava vauvakirkko:
Tammikuu 2027, Heinolan kirkossa.(siirryt toiselle sivustolle)

Messupassi

Lapset ovat aina tervetulleita kirkkoon!

Messussa ja kirkkotilaisuuksissa jaetaan lasten oma Messupassi. Jokaisesta osallistumisesta messuun, jumalanpalvelukseen tai kirkkovarttiin saa tarran passiin – ja tarran voi napata myös perhemuskarista.

Kun passiin kertyy viisi tarraa, lapsi saa valita itselleen kirjan lahjaksi.

Lasten kanssa ehtoolliselle

”Tulkaa minun luokseni." Jeesuksen kutsu koskee kaikkia, myös lapsia.

Saamme tulla ehtoollispöytään sellaisina kuin olemme ja ottaa vastaan Jumalan rakkautta.  Ehtoollisessa Jeesus on meitä lähellä. Ehtoollinen on jokaisen kastetun oikeus, lahja ja voimanlähde. Moni vanhempi arkailee tuoda lasta ehtoolliselle – aivan turhaan.

Milloin on oikea aika?

Vanhemmat ja lapsi yhdessä päättävät, milloin on oikea aika antaa lapselle ehtoollinen. Aivan pienet lapset voidaan siunata ehtoollispöydässä.

Siinä vaiheessa, kun lapsi itse haluaa ehtoolliselle, on vanhempien hyvä antaa siihen mahdollisuus. Epäröivää lasta ei kannata painostaa. Kun lapsi kokee tilanteen turvalliseksi, hän osallistuu siihen mielellään.

Lapsi kannattaa ottaa mukaan ehtoollispöytään, vaikka hänelle ei vielä annettaisikaan ehtoollista; mukana olemalla lapsi näkee ja kuulee, mitä ehtoollisella tapahtuu.

Ennen ehtoolliselle osallistumista on hyvä puhua lapsen kanssa ehtoollisen
merkityksestä. Lapselle voi esimerkiksi kertoa, että ehtoollinen on Jeesuksen ystävien ateria ja ateria, jossa saamme kaikki synnit anteeksi. Ehtoolliselta saamme voimaa ja iloa ja se vahvistaa uskoamme Jumalaan.

Miten käytännössä?

Lapsi voi tulla ehtoolliselle yhdessä vanhempansa, kumminsa, isovanhempansa tai muun läheisen aikuisen kanssa. Lapsi polvistuu aikuisen vierelle alttarikaiteen äärelle. Kädet voi laittaa ristiin tai päällekkäin kämmenpuoli ylöspäin alttarikaiteelle.

Aikuinen kertoo ehtoollisen jakajalle, annetaanko lapselle ehtoollinen vai siunataanko hänet.

Antaessaan ehtoollisleivän pappi sanoo: ”Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Ehtoollisleipä annetaan käteen ja se laitetaan itse suuhun. Samoin annetaan käteen viinipikari. Samalla jakaja sanoo: ”Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Ehtoollisvieras voi vastata: ”Aamen”. Tyhjä pikari lasketaan alttarikaiteen sisäpuolella olevalle tasolle. Ehtoollisen saatuaan ja hetken hiljennyttyään ehtoollisvieras nousee, kiittää kumartaen tai tehden ristinmerkin ja palaa paikalleen istumaan.

Jos viinin maku tuntuu vieraalta, ehtoolliseksi riittää myös pelkkä leipä. Ehtoollisviinin makuun voi totutella maistamalla vanhemman pikarista tai ehtoollisleivän voi myös kastaa itse vanhemman pikariin. Heinolan seurakunnan perhemessujen ehtoollisviini on alkoholitonta. Alttarilla on aina myös gluteiinitonta ehtoollisleipää, jota saa pyydettäessä.

Lampikahvila

Lampikahvilassa voit kohdata muita aikuisia ja lapsia kiireettömän yhdessäolon merkeissä. Tule piipahtamaan tai sovi treffit ystävän kanssa – voit jäädä vaikka koko aukioloajaksi.

Tunnelma on mutkaton ja lämmin, juuri sopiva hengähdyshetki arjen keskelle. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tiloissa toimii pieni käsityömyymälä Lähetyssoppi, josta voi tehdä ostoksia. Sisään pääsee helposti myös vaunujen kanssa, joten kahvila on erityisen sopiva pysähdyspaikka vauvan kanssa liikkuville. Mukana on seurakunnan lastenohjaajia sekä vapaaehtoisia.

Tarjolla kahvia, teetä, mehua ja pientä syötävää. Vapaaehtoinen maksu seurakunnan lähetystyön kohteiden hyväksi.

Avoinna:
keskiviikkoisin klo 12.00-14.00
torstaisin klo 14.00-16.00
perjantaisin klo 9.00-12.00

Seurakuntakoti ja Lähetyssoppi, Lampikatu 16.

Kouluun siunaaminen

Koulun aloitus on iso ja jännittävä asia lapselle ja koko perheelle. Tahdomme saatella lasta koulutielle Jumalan siunausta ja varjelusta pyytäen.

Kouluun siunaamisessa pyydetään Jumalalta varjelua pienelle lapselle, jotta koulumatkat sujuisivat turvallisesti, koulusta löytyisi kavereita ja koulu olisi ikimuistoinen kokemus.

Kouluun lähtevien kirkkohetkessä lauletaan lastenvirsiä ja luetaan rukouksia. Siunattavaksi tuleva lapsi saapuu alttarille oman aikuisen kanssa. Aikuinen ja siunauksen toimittaja asettavat kätensä lapsen pään päälle ja lausuvat ääneen kauniita siunauksen sanoja.

Kirkkohetkeen ovat tervetulleita koko perhe, isovanhemmat, kummit ja muut läheiset. Pienelle koululaiselle on erityisen tärkeää se, että hänellä on aikuisia tukemassa uutta seikkailua.

Syksyn 2026 koulun siunaaminen:
su 9.8.2026 klo 16.00, Heinolan kirkko

Lapsi alttarilla siunattavana kouluun.

Varhaiskasvatuksen yhteistyö

Heinolassa seurakunnan ja kunnan yhteistyö on pitkäaikainen ja arvokas. Meitä yhdistää yhteinen kasvatustehtävä; tukea lasten kokonaisvaltaista kasvua ja hyvää elämää.

Kokoonnumme kahdesti vuodessa suunnittelemaan yhdessä tulevaa. Varhaiskasvatuksen työntekijät voivat olla yhteydessä seurakuntaan milloin tahansa ja kertoa omia toiveitaan – kuuntelemme mielellämme.

Nalleneuvola

Leikkivä ja laulava nalleneuvola vierailee päivähoidon ryhmissä. Nalleneuvolan vastaanotto kestää noin 45 minuuttia, josta n. 15 minuuttia yhteistä ohjelmaa, kuten lauluja ja tarinan kerrontaa. Lopuksi aukeaa nalleneuvolan vastaanotto, jonne lapset voivat tulla hoidattamaan nallejaan tai muita omia helliteltäviä leluja. Nalleneuvolavierailu on lapsen empatiakasvatusta ja se toteutetaan Kumppanuuden korimallien I-korin mukaisesti (yleissivistävä opetus).

Ryhmäkoko on hyvä pitää mahdollisimman pienenä, niin että kaikki lapset ja nallet ehtisivät käydä nalleneuvolan vastaanotolla. Maksimi ryhmäkooksi suosittelemme 15 lasta. 

Varaustiedustelut:
Riitta Konttinen, p. 044 059 3406 tai riitta.konttinen(at)evl.fi

Eskareiden kevätvaellus Sulkavankoskella

Kutsumme kaikki Heinolan esikoululaiset mukaan keväiselle luontovaellukselle Sulkavankosken kauniisiin maisemiin!

Vaellus kuljetaan oppaan johdolla ja sen aikana pysähdytään aistimaan ja havainnoimaan ihmeitä luonnossa. Reitin varrella on toimintapisteitä, joissa lapset pääsevät tutkimaan luontoa ja kokemaan sen elämyksellisesti.

Vaellus toteutetaan kumppanuuden korimallin mukaisesti, I-yleissivistävän opetuksen hengessä.

Seuraava kevätvaellus:
Toukokuu 2026

Kirkko oppimisympäristönä

Kirkko tutuksi -seikkailut järjestetään sekä Heinolan kirkossa että pitäjänkirkossa. Seikkailun aikana lapset pääsevät tutkimaan kirkon salaisuuksia: arkkitehtuuria, akustiikkaa, esineistöä ja paljon muuta.

Kirkkoretket suunnitellaan kumppanuuden korimallin mukaisesti (I-yleissivistävä opetus) ja ne sopivat kaikille ryhmille. Tavoitteena on avata kirkon merkitystä lapsille elämyksellisesti ja yhdessä ihmetellen.

Varaustiedustelut:
Riitta Konttinen, p. 044 059 3406 tai riitta.konttinen(at)evl.fi

Kumppanuuden korit