Tietosuoja
Kaikki toimintamme on läpinäkyvää ja arvojemme mukaista. Tietosuoja-asioissa vastuullisuus ja luottamuksellisuus ovat meille tärkeitä.
Tälle sivulle on koottu tietoa Heinolan seurakunnan henkilötietojen käsittelystä.
Tietojen kerääminen ja käyttäminen
Seurakuntien toiminta ja jäsenyys edellyttävät henkilötietojen käsittelyä. Yksilöiviä henkilötietoja ovat mm. nimi ja henkilötunnus sekä yhteystiedot.
Keräämme henkilötietoja jäsenrekisterin lisäksi erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä sekä asiakaspalvelutilanteissa ja sopimuksia tehtäessä. Tiedot saadaan pääasiallisesti henkilöltä itseltään. Tämän lisäksi saamme jäsentietojärjestelmän päivittämiseen tietoja väestötietojärjestelmästä. Käytämme henkilötietoja seurakuntamme toiminnassa sekä jäsenyyden ja asiakassuhteiden hoitamisessa. Lisäksi käytämme henkilötietoja palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä.
Käsittelyn oikeusperusteet
Henkilötietojen käsittely perustuu lakisääteisiin velvoitteisiin ja rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun. Oikeusperusteena on usein seurakunnan jäsenyys, palvelussuhde, sopimus tai muu merkityksellinen asiakassuhde. Lisäksi voimme käsitellä tietoja henkilön suostumuksella.
Tietojen säilyttäminen ja suojaaminen
Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä hyvää hallintotapaa ja tietosuojakäytäntöä. Henkilötietoja voivat käsitellä vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään. Henkilötiedot on suojattu asiattomalta käsittelemiseltä.
Säilytämme henkilötietojasi tarvittavan ajan, jotta voimme täyttää tietosuojaselosteiden esittämät käyttötarkoitukset. Joidenkin tietojen säilyttäminen on määritelty lainsäädännössä (esim. kirkkolaki, väestötietolaki ja kirjanpitolaki) rekisterinpitäjälle asetettujen velvollisuuksien ja vastuiden toteuttamiseksi.
Rekisteröidyn oikeudet
•Pyytää rekisterinpitäjältä pääsy häntä itseään koskeviin henkilötietoihin sekä oikeus pyytää kyseisten tietojen oikaisemista tai poistamista.
•Pyytää rekisterinpitäjältä häntä itseään koskevien henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tai vastustaa käsittelyä sekä oikeutta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen.
•Niiltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen, oikeus peruuttaa suostumus milloin tahansa, tämän vaikuttamatta suostumuksen perusteella ennen sen peruuttamista suoritetun käsittelyn lainmukaisuuteen.
•Tehdä valitus henkilötiedon käsittelystä kansalliselle valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Tämän oikeuden käyttäminen ei rajoita kirkkolain (1054/1994) mukaisia muutoksenhakukeinoja.
Tietopyyntö
Voit tehdä tietopyynnön itseäsi koskevista henkilötiedoista lomakkeella.
Lataa tietopyyntölomake tästä (word-tiedosto, 727 kt)
Toimita tietopyyntö seurakuntamme kirkkoherranvirastoon. Toimitamme tiedot aina kirjallisesti.
-
Kirkkoherranvirasto
Avoinna ma-pe klo 9-12, puhelinpalvelu klo 9-15.
Aukioloaikojen muutoksista infoa puhelinvaihteessa.
Yhteystiedot
Tietosuojavastaava
lahti.tietosuoja(at)evl.fi, p. 044 719 1329
Kansallinen valvontaviranomainen ja tietosuojaltuutettu
Suomessa tietosuojaviranomaisena toimii tietosuojavaltuutettu:
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki
PL 800, 00531 Helsinki
tietosuoja(at)om.fi
p. 029 566 700