Siirry sisältöön

Tie ristille 2027

Keskustan kadut, Rantapuisto ja rautatiesilta ovat näyttämönä pääsiäisen tapahtumille keväällä 2027. Jeesuksen roolissa nähdään heinolalainen näyttelijä Juho Orpana.

Esitykset ovat pitkäperjantaina ja lankalauantaina 26–27.3.2027.

Violetinsävyinen kuva, jossa näkyy rautatiesilta veden yllä, sillan päällä risti ja kuvassa teksti Tie ristille Heinola 2027

Heinolan seurakunta tuottaa keväällä 2027 katunäytelmän Tie Ristille. Näytelmä alkaa Heinolan lukiolta, joka esittää Jerusalemin temppeliä. Yleisö kulkee esityksen mukana Maaherranpuiston läpi kesäteatterille ja Rantapuistoa pitkin kohti rautatiesillalle rakentuvaa Golgataa.

Jeesuksen roolissa Juho Orpana

Näytelmän pääosan eli Jeesuksen roolin esittää heinolalainen Juho Orpana. Näyttelijä on tunnettu useista tv- ja elokuvatuotannoista, kuten Salatut elämät ja Piiritys. Näytelmän muita rooleja varten järjestetään avoin roolitustilaisuus syksyllä 2026.

Heinolan seurakunta juhlistaa esityksellä myös syntymäpäiväänsä. Maaseurakunnan ja  kaupunkiseurakunnan yhdistymisestä yhdeksi seurakunnaksi tulee vuonna 2027 kuluneeksi 20 vuotta.

Tie Ristille -produktiossa on kyse näyttävästä kokonaisuudesta, johon odotetaan tuhansia katsojia. Vastaavia pääsiäisnäytelmiä on järjestetty viime vuosina mm. Lahdessa, Mikkelissä ja Hämeenlinnassa.

Esitys pohjautuu vanhaan ristin tie -perinteeseen, joka on maailman esitetyimpiä ja  tunnetuimpia draamoja. Tavoitteena onkin rakentaa koko kaupungin yhteinen tapahtuma. Mukaan kutsutaan paljon vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin.

Produktion ohjaa Heinolan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Marko Kauppila, joka ohjaa myös nuorten  teatteriryhmä Tearkkia. Tuottajana on muun muassa Pisarateatterin tuottajana toiminut Timo Väisänen.

Tapahtuma etsii sponsoreita!

Haluaako yrityksesi tai yhteisösi olla mukana tukemassa Tie ristille -tapahtumaa? Ota yhteyttä: Nuorisotyönohjaaja Marko Kauppila: marko.kauppila@evl.fi, p. 050 595 8861.

Violetinsävyinen kuva, jossa näkyy rautatiesilta veden yllä, sillan päällä risti ja kuvassa teksti Tie ristille Heinola 2027

Tule mukaan vapaaehtoiseksi!

Heinolan keskustan kadut täyttävä esitys ei ole mahdollinen ilman runsaslukuista vapaaehtoisten joukkoa. Tehtäviä on tarjolla laidasta laitaan. Tarvitsemme ainakin näyttelijöitä, liikenteenohjaajia, tekniikan osaajia, puvustajia ja lavastajia.

Voit ilmaista kiinnostuksesi olemalla yhteydessä nuorisotyönohjaaja Marko Kauppilaan.

Avoin roolitustilaisuus järjestetään syksyllä 2026.

Ovessa tarra jossa on risti ja teksti Heinolan seurakunta.