Siirry sisältöön

Apua ja tukea

Huolien ja murheiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Kaksi henkilö istuu nojatuoleissa vastakkain, toinen on selin. Taustalla kirjahylly.
Viisi henkilöä seisoo rivissä ja katsoo kameraan, neljällä on vihreä diakonin kaulus ja yhdellä musta papin kaulus. Taustalla kesäinen kirkkopuisto ja kellotapulin seinää.
Kahden henkilön kädet näkyvissä, toisesta henkilöstä näkyy myös osa kasvoista ja toisen henkilön kädessä on kynä, jolla hän kirjoittaa pöydällä olevalle paperille.

Diakonia ja avustukset

Diakoniatyö tukee vaikeuksissa olevia, kuten vähävaraisia, yksinäisiä tai kriisissä olevia tarjoten keskusteluapua ja kertaluonteista taloudellista tukea. Diakoniatyön antama apu on luottamuksellista ja ilmaista, eikä sinun tarvitse kuulua kirkkoon.  Tapaaminen voi tapahtua vastaanotolla (Virtakatu 4), kotikäynnillä tai muussa sovitussa paikassa.

Ota yhteyttä

  • Soittamalla diakonian päivystyspuhelimeen ma–to klo 9–12 
    puh. 0440 593 427.
  • Sähköpostitse heinola.diakonia@evl.fi
  • Sivun alaosassa olevan yhteydenottolomakkeen kautta.
Auta meitä auttamaan

Otamme vastaan avustuksia ja erilaisia lahjoituksia eteenpäin annettavaksi. Ota aina ensin yhteyttä diakonian päivystyspuhelimeen ma–to klo 9–12 puh. 0440 593 427. 

Diakoniatyössä on tarjolla monenlaisia vapaaehtoistehtäviä esimerkiksi lähimmäispalvelussa, ruokailuissa ja Palvelevassa puhelimessa. Lue lisää vapaaehtoistoiminnan sivulta.

Keskustelua ja sielunhoitoa

Sielunhoito on kahdenkeskistä keskustelua papin, diakoniatyöntekijän tai muun seurakunnan työntekijän kanssa aiheista, jotka koskettavat sinua. Heillä kaikilla on ehdoton vaitolovelvollisuus. Sielunhoitoon ei ole tiettyä kaavaa: keskustelun lisäksi siihen voi liittyä rukous, raamatunluku, ehtoollisen vietto tai ripittäytyminen.

Papit ja diakoniatyöntekijät

Kun haluat keskustella, voit ottaa yhteyttä:

Valtakunnallinen kirkon keskusteluapu

Kirkon keskusteluavun palveleva puhelin on avoinna joka päivä kello 18–24. Palvelevan puhelimen päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia tai kirkon työntekijöitä. Palveleva puhelin toimii numerossa 0400 221 180. Operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm.  

Kirkon keskusteluavun palveleva chat on avoinna ma–pe kello 16–20. Aloita keskustelu tästä.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Vierailut vuodeosastoilla ja palvelutaloissa

Heinolan seurakunnan papit käyvät pitämässä ehtoollishartauksia palvelutaloissa noin kerran kuukaudessa. Voit myös pyytää pappia luoksesi sairaalaan tai palvelutaloon keskustelua tai yksityistä ehtoollisenviettoa varten kirkkoherranviraston kautta p.  (03) 859 2510. Seurakunnan työntekijät ovat asukkaiden ja potilaiden, heidän omaistensa ja terveydenhuollon henkilökunnan tukena. 

Sairaalasielunhoidon palvelut eivät edellytä kirkkoon kuulumista, vaan apua on tarjolla kaikille, jotka sitä haluavat. Työntekijän kanssa voit jutella täysin luottamuksellisesti, kun

  • Haluat, että sinua kuunnellaan.
  • Sinua ahdistaa, pelottaa tai surettaa.  
  • Toivot hengellistä tukea, rukousta tai ehtoollishetkeä.
  • Haluat viettää rukoushetken kuoleman lähestyessä tai läheisen kuoltua.

Papit ja diakonit palvelevat Päijät-Hämeen sairaaloissa. Lue lisää, miten työntekijät ovat tukenasi sairaaloissa.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Kotiehtoollinen

Jos et elämäntilanteesi vuoksi pysty osallistumaan jumalanpalvelukseen, mutta kaipaat ehtoollista, voit pyytää pappia tai diakoniatyöntekijää tuomaan ehtoollisen kotiisi. Ota yhteyttä joko kirkkoherranvirastoon tai suoraan työntekijöihin.

Kaksi henkilöä istuu vastakkain, toisesta näkyy kasvot ja toisesta selkäpuoli.

Taloudellinen apu

Ennakkoon varatulla vastaanottokäynnillä kartoitetaan tilannettasi ja mietitään yhdessä, miten jatkaa eteenpäin.

Diakonian antama taloudellinen apu on kertaluonteista ja sitä harkittaessa tehdään talousselvitys. Varaudu aina näyttämään tiliote tai viimeisin toimeentulotuen päätös laskelmineen. Tarkista etukäteen mahdollisuutesi Kelan toimeentulotukeen.

Ruokajaot ja ruokailut

Heinolassa on useita maksuttomia ruokailuja ja ruokajakeluita joka viikko. Löydät ajantasaiset tiedot osoitteesta ruoka-apu.fi

Seurakunnan omia edullisia ruokailu- ja kohtaamispaikkoja on esitelty Kahvilat ja ruokailut -sivulla.

Suru

Kuoleman ja surun kohtaaminen voi olla tuskallista ja herättää monia kysymyksiä. Suru vie paljon voimia.  Voit halutessasi keskustella surusta papin tai diakoniatyöntekijän kanssa. Yhteystiedot löydät sivun alalaidasta. 

Seurakunta järjestää vuosittain sururyhmän, jossa käsitellään ohjatusti suruun ja menetykseen liittyviä tunteita ja ajatuksia sekä etsitään uutta toivoa. Ryhmäläiset tukevat toinen toistaan vastavuoroisuuden ja keskinäisen jakamisen kautta. Ryhmä on luottamuksellinen ja tarkoitettu jokaiselle, joka toivoo mahdollisuutta keskustella vastaavassa elämänvaiheessa olevien kanssa.

Sururyhmä alkaa vuosittain pyhäinpäivän jälkeen. Vuoden aikana kuolleiden omaisille lähetetään lokakuussa postitse tietoa sururyhmästä ja pyhäinpäivän hartauksista. Posti osoitetaan henkilölle, joka on ilmoitettu vainajan lähiomaiseksi. Ryhmä on luonnollisesti avoin myös muille sureville. 

Lisätietoja sururyhmästä: Diakoniatyöntekijä Tarja Soppi p. 050 5951409.

Palava kynttilä ja valopisteitä.

 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.

Fil. 4:6

Esirukous

Jumala itse kehottaa meitä rukoilemaan hädässä ja luottamaan hänen apuunsa. Verkkosivuillamme olevan lomakkeen kautta jätettyjen esirukouspyyntöjen puolesta rukoillaan avoimessa aamurukouspiirissä. Voit jättää esirukouspyynnön myös jumalanpalveluksessa kirkossa.

Jätä esirukouspyyntösi tästä
Kädet ovat ristissä ja toisessa käsivarressa on köynnösmainen tatuointi.

Diakoniatyön lomake

Ota yhteyttä diakoniatyöntekijään

Ota meihin yhteyttä alla olevalla lomakkeella. Diakoniatyöntekijä soittaa sinulle päivystysaikana. 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Sähköposti

Diakoniatyöntekijät