Siirry sisältöön

Vapaaehtoistoiminta

Haluatko tehdä jotain merkityksellistä, tutustua uusiin ihmisiin ja olla osa yhteisöä, joka tekee hyvää? Seurakunnan vapaaehtoistoiminta tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden!

Voit antaa aikaasi ja osaamistasi juuri sen verran kuin sinulle sopii – kertaluonteisesti, silloin tällöin tai säännöllisesti. Sinä tiedät, mikä kiinnostaa ja päätät, mikä toimii parhaiten elämäntilanteessasi.

Kuorolaisia tummissa vaatteissa, värikkäät huivit kaulassa. Etualalla viulisti soittaa.
Kolme nuorta istuvat ulkona laulamassa punaisen veisukirjan lauluja yhden heistä säestäessä kitaralla.
Värikkäitä eri kokoisia villasukkia roikkumassa puisessa telineessä.

Mitä voit tehdä?

Meillä on monenlaisia tehtäviä tarjolla. Tutustu tehtäviin ja täytä tämän sivun lopussa oleva lomake, niin olemme sinuun yhteydessä. Otamme myös uusia ideoita vastaan.

Jos vapaaehtoistyö ei ole sinun juttusi, voit silti olla mukana esimerkiksi kolehtien tai keräysten kautta. Voit myös rukoilla seurakunnan ja sen työn puolesta. Jokainen tapa auttaa on arvokas!

Kolme naista asettelee kukkia maljakoihin.

Esimerkkejä vapaaehtoistehtävistä

Haluatko kysyä tehtävistä lisää? Ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnasta vastaavaan pappiin p. 050 595 8895.

Lähimmäispalvelu

Lähimmäispalvelussa vapaaehtoiset käyvät esimerkiksi ikäihmisten luona – voit olla rinnalla kulkija ja kuuntelija. Voit olla mukana yhden kauden tai pidempään, juuri sen verran kuin sinulle sopii. Lähimmäisavun saajat löytyvät diakoniatyön kautta, ja ennen aloitusta jutellaan yhdessä ja varmistetaan, että tehtävä sopii sinulle.

Jumalanpalvelukset

Seurakunnan jumalanpalveluksissa vapaaehtoiset ovat tärkeässä osassa. Voit olla ovella tervehtimässä tulijoita, pitää alkujuonnon, lukea tekstejä tai kerätä kolehtia.

Kahvilat ja keittiötehtävät
  • Kirkkokahvila sunnuntaisin: Tulisitko muutaman kerran vuodessa järjestämään kirkkokahvilaa leipomalla tarjottavaa, keittämällä kahvia tai auttamalla tarjoilussa. Kirkkokahviloilla kerätään samalla varoja lähetystyön ja diakonian hyväksi.
  • Lampikahvila: keitä kahvia, laita tarjottavaa esille ja huolehdi käsitöiden myynnistä. Voit ottaa kahvilavuoron esimerkiksi kerran kuukaudessa.
  • Lämminruokailu ja muut lounaat: auta ruoan valmistuksessa, tarjoilussa ja tiskissä.
  • Kesäkahvila: huolehdi tarjoilusta kertaluonteisesti, halutessasi voit leipoa herkkuja.
  • Piirakkatalkoot kerran kuukaudessa ja muita leivontatalkoita tarpeen mukaan.

Kahvituksissa ja ruokailuissa ei tarvitse toimia yksin, vaan voit olla osa porukkaa. Työntekijät ja toiset vapaaehtoiset opastavat alkuun.

Käsityöt

Neulo esimerkiksi villasukkia, lapasia tai pipoja jaettavaksi apua tarvitseville tai myytäväksi lähetystyön tai Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lankoja saat seurakunnalta. Onko sinulla jotakin muita käsityötaitoja? Kerro siitä ja mietitään yhdessä, miten taitoasi voitaisiin hyödyntää.

Pienryhmän ohjaaja

Lähetyspiirin, raamattupiirin tai rukouspiirin ohjaajana voit vetää ryhmää ja innostaa muita mukaan.

Pappilan piiat ja rengit

Pappilan piiat on kirkonkylässä kokoontuva vapaaehtoisten ryhmä, jossa tehdään yhdessä käsitöitä tai leivotaan tarjottavaa seurakunnan tilaisuuksiin.

Pappilan rengit tekee erilaisia käytännön vapaaehtois- ja talkootöitä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti kirkonkylän seurakuntatalossa.

Pappilan piikoihin ja renkeihin otetaan mielellään mukaan uusia jäseniä. Ryhmä sopii sinulle, joka toimit mielelläsi porukassa.

Keräykset ja myyjäiset

Yhteisvastuukeräys on vuosittain toistuva suurkeräys. Tule mukaan lipaskerääjäksi tai auttamaan tapahtumissa! Lähetystyössä varainhankintaa tehdään pitkin vuotta monin tavoin. Esimerkiksi myyjäisiin voi leipoa, tai tulla myymään.

Pikkuleipiä kulhossa. Vieressä kyltti, jossa lukee Pappilan pikkuleipiä.

Pappilan piiat

ti 1.9.–ma 30.11.2026

Kerran kuukaudessa tiistaisin klo 13-15: 1.9., 3.10.

Kirkonkylän seurakuntatalo

Avaa Sulje

Pappilan piiat on vapaaehtoisten ryhmä, jossa tehdään yhdessä käsitöitä ja leivotaan tarjottavaa seurakunnan tilaisuuksiin. Leivontaryhmä aloittaa klo 12.30.

Ota yhteyttä

Metsämaisemaa ja neljä henkilöä pilkkomassa ja kasaamassa polttopuita.

Pappilan rengit

ti 1.9.–ma 30.11.2026

Kerran kuukaudessa tiistaisin klo 14-16: 1.9., 3.10.

Kirkonkylän seurakuntatalo

Avaa Sulje

Pappilan rengit on vapaaehtoisten ryhmä, joka kokoontuu kirkonkylän seurakuntatalolla. Ryhmä ottaa vastaan erilaisia käytännön vapaaehtoistehtäviä. Ohjaajana on Hanna Hämäläinen.

Ota yhteyttä

Vapaaehtoistyön käsikirja

Valmistelemme seurakunnan omaa vapaaehtoistyön käsikirjaa, joka tarjoaa lisätietoa mm. vapaaehtoistyöhön liittyvistä käytännöistä, arvoista ja lainsäädännöstä. Käsikirja tulee nähtäville tälle sivulle.

Pellillä karjalanpiirakoita, taaempana kädet, jotka lisäävät lusikalla riisipuuroa piirakkataikinan päälle.

Arvot

Sitoudumme kirkon vapaaehtoistoiminnan arvoihin.

Lähde: Jokainen on osallinen (2015). Kirkon vapaaehtoistoiminta.

Kristillinen usko ja lähimmäisenrakkaus
  • Vapaaehtoistoiminta perustuu kristilliseen uskonkäsitykseen. 
  • Vapaaehtoistoiminta on yksi tapa elää todeksi uskoa ja siten toteuttaa lähimmäisenrakkautta.   
  • Rakkaus, pyyteettömyys ja myötätunto ovat lähimmäisenrakkauden ilmauksia. 
  • Nykyisessä monikulttuurisessa yhteiskunnassa usko ja arvot voivat olla myös sanoittamattomia ja kyseleviä. 
Tasavertaisuus
  • Kaikki ovat tasavertaisia sukupuoleen, ikään, rotuun, asemaan jne. katsomatta. 
  • Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan niillä edellytyksillä, jotka heillä on. 
  • Toiminta on avointa, läpinäkyvää ja toisia kunnioittavaa ja kannustavaa. 
  • Vapaaehtoiset ja työntekijät ovat tasavertaisia toimijoita ja työntekijät tukevat vapaaehtoisia heidän toiminnassaan.
Vastuullisuus
  • Vapaaehtoisille annetaan tarvittavat ja riittävät resurssit toiminnan toteuttamiseen. 
  • Vapaaehtoistoimintaa koordinoivien vastuuhenkilöiden toimintaedellytykset varmistetaan. 
  • Koordinoivat vastuuhenkilöt huolehtivat siitä, että vapaaehtoiset saavat tehtäviinsä työntekijöiden ja organisaation tuen. 
  • Kaikkien itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja henkinen ja fyysinen turvallisuus taataan.
Laadukkuus
  • Vapaaehtoiselle sekä vapaaehtoistoimintaa organisoivalle vastuuhenkilölle varmistetaan tarvittava osaaminen ja kehittyminen. 
  • Vapaaehtoisen toiveita kuullaan ja kunnioitetaan: hän voi valita itse toiminnan kohteen, ajan ja paikan sekä vaikuttaa toiminnan sisältöön. 
  • Hyvä johtaminen on edellytys laadukkaalle vapaaehtoistoiminnalle. 
  • Seurakunnan rakenteita ja toimintakulttuuria arvioidaan myös siitä näkökulmasta, miten vapaaehtoistyö on organisoitu ja johdettu.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi

Täytä yhteystietosi ja valitse sinua kiinnostavat vapaaehtoistehtävät. Lomakkeen täyttäminen ei vielä sido mihinkään. Palautettuasi lomakkeen, seurakunnan työntekijä ottaa sinuun yhteyttä.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
Osoite

Rastita sinua kiinnostavat tehtävät:

Diakonia
Lähetystyö
Aikuisten parissa tehtävä työ
Musiikki
Jumalanpalvelus
Varhaiskasvatus
Varhaisnuoriso- ja nuorisotyö
Muuta
Minulla on voimassa (valitse halutessasi yksi tai useampi)