Siirry sisältöön

Köyhyysblogit

  • ”Joskus riittää yksi ihminen, joka näkee ja kuulee nuorta”

    Aikuisen tehtävänä on antaa nuorille työkaluja sekä turvallisuutta, luottamusta, yhteisöllisyyttä ja johdonmukaisuutta, sanoo etsivä nuorisotyöntekijä Hanna Tuomikoski. Hän ajattelee, että jokaisella nuorella on mahdollisuus päästä tavoitteeseensa. Hanna Tuomikosken työajasta 80 …

  • ”Kaikki ihmiset ovat arvokkaita”

    Vaikeasta elämäntilanteesta johtuen kaikki eivät saa otettua voimavarojaan käyttöön, sanoo Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola. VVA ry:n toiminnanjohtajan Sanna Tiivolan työtehtävään kuuluu järjestön operatiivinen johtaminen eli henkilöstöhallinto, työskentely sidosryhmien …

  • ”Sosiaalityö ei menetä toivoaan eikä luovuta”

    Haastattelussa lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Anu-Riikka Tarenius Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän Anu-Riikka Tareniuksen työtehtävät ovat moninaiset. Niihin kuuluvat asiakastyön ohjaaminen, sosiaalityön kehittäminen, laadunvalvonta ja henkilöstöhallinto. Lisäksi hänen vastuulleen kuuluvat perhehoidon kokonaisuus, ostopalveluiden …

  • ”Terveellinen syöminen on mahdollista kaikille”

    Haastattelussa ravitsemusterapeutti Mari Viiru Mari Viiru työskentelee ravitsemusterapeuttina Heinolan sote-keskuksessa, Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Suurin osa hänen työajastaan menee potilastyöhön, mutta hän tekee jonkin verran myös ennalta ehkäisevää työtä käymällä puhumassa ravitsemusterveydestä esimerkiksi …

  • ”Avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää”

    Talous- ja velkaneuvoja Sirpa Paanasen haastattelu Sirpa Paananen työskentelee Päijät-Hämeen talous- ja velkaneuvojana Oikeusvirastossa. Tehtävään hän on siirtynyt pankki- ja finanssialalta. Puolet hänen työajastaan kuluu asiakastyössä, jossa hän auttaa velkaongelmaisia ihmisiä, …

  • Ruokajakeluiden arkipäivää

    Heinolassa toimivat ruokajakelut tarjoavat tärkeää apua ja tukea niille, jotka sitä tarvitsevat, ja ne edistävät yhteisöllisyyttä sekä auttavat ihmisiä selviytymään vaikeista ajoista. Heinolassa toimivat seurakunnat tarjoavat ruokajakelupalveluja, jotka auttavat vähävaraisia …

  • Heinolan työpaja Torppa – mahdollisuuksia nuorille

    ”Ensimmäistä kertaa sai olla oma itsensä.” ”Hirveästi hyötyä.” ”Herättää ajattelemaan.” ”Löysin SEN JUTUN.” Heinolan työpaja Torppa pyrkii vähentämään nuorten köyhyyttä ja syrjäytymistä tarjoamalla heille erilaisia tukimuotoja ja mahdollisuuksia. Työpaja tarjoaa …

  • Seija Kohlenberg – kuvataiteilija ja kirjailija

    Seijan ahdinko alkoi, kun hänen lapsensa otettiin huostaan ja hänelle määrättiin psyykelääkitys. Hän menetti sekä lapsensa että työkykynsä. Nyt asiat ovat toisin. Seija ja säveltäjä Oliver Kohlenberg ovat olleet naimisissa …

  • Mitä köyhyydellä tarkoitetaan?

    Tietopaketti köyhyydestä. Mitä köyhyydellä tarkoitetaan ja miten se ilmenee yhteiskunnassa? Keitä köyhyys koskee Suomessa? Köyhyydellä tarkoitetaan tilaa, jossa ihmisellä tai perheellä ei ole riittävästi resursseja, kuten rahaa tai muita välttämättömiä …

  • Sisäisesti rikas

    Seppo Pääskynpään jokaisella aamulla on siunaus. Sepon taloudellinen niukkuus johtuu terveysongelmista, epäonnistuneista perhesuhteista ja lamasta, joka vei yrittäjältä kaiken. Hän koki taloudellista niukkuutta jo lapsuuskodissaan kasvattiäidin kanssa. Hän joutuu vakavasti …