Lisätietoja
Vanha hautausmaa sijaitsee noin 6 km:n päässä Heinolan keskustasta.
Pysäköintialue ja kirkonkylän seurakuntatalo sijaitsee pitäjänkirkkoa vastapäätä.
Vanhan hautausmaan pinta-ala on noin 1,4 ha. Yleisöwc sijaitsee erillisessä rakennuksessa, johon käynti on Sotamiehenpolun kautta. Lisäpaikoitus sijaitsee myös Sotamiehenpolun varrella.
Vanhan hautausmaan opaskartta.
Sankarihauta-alue
Hautausmaan keskelle sijoittuu vuosien 1939-1944 sodissa kaatuneiden sankarihauta-alue, johon on haudattu yhteensä 168 sankarivainajaa. Sankaripatsas ”Tulevaisuus” kuvaa yksinjäänyttä äitiä, joka pienen pojan kanssa tähyää kohti kaukaisuutta. Patsas on taiteilija Paavo Mikkolan veistämä. Hautakivet valmisti Veljekset Mikkolan Rakennus- ja Hautakiviliike Lahdesta. Patsaan paljastustilaisuus oli 9. lokakuuta 1950.
Historia
Vuonna 1772 kiellettiin virallisesti kirkkoihin hautaaminen. Tämän jälkeen haudattiin kirkkotarhaan, jota on laajennettu useaan otteeseen. Vuonna 1853 vahvistettiin käräjillä kirkkotarhan nykyinen laajuus. Alkuperäinen hirsiaita uusittiin kiviaidaksi 1860-luvulla.
Jätteiden lajittelu Heinolan hautausmailla
MUOVIJÄTE – muovipakkausjäte kuten muovipussit, muoviruukut
SEKAJÄTE – esimerkiksi kertakäyttökynttilät ilman metallikuorta ja muu jäte, joka ei kuulu muihin lajiteltaviin jätteisiin kuten kartonki
BIOJÄTE – maatuva jäte kuten poistettavat kesäkukat, maljakkokukat, haravointijäte. Kanervat ja havut kerätään keväällä jäteastioiden ulkopuolisiin kasoihin.
METALLIJÄTE – kertakäyttökynttilöiden metalliset kannet, rikkoutuneet lyhdyt (lasiosat sekajätteeseen)
SÄHKÖLAITTEET – rikkoutuneet led-hautakynttilät. Muutamasta jätepisteestä löytyy postilaatikko, johon viallisia led-hautakynttilöitä lajitellaan ilman paristoja. Käytetyille paristoille ei ole hautausmaalla keräysastiaa (vaarallinen jäte).